Toimentupa Oy:n logo

Hurmaava

vaateputiikki

Ruokolahdella

Tervetuloa ToimenTupaan
ihanille vaateostoksille

Kevaisia naistenvaatteita naistenvaateliikkeessä Ruokolahdella
Putiikin hyllyiltä ja henkareilta löytyy useamman kymmenen eri vaatevalmistajan vaatteita naisille. Valikoima tarjoaa helposti toisiinsa yhdisteltäviä kokonaisuuksia, myös pluskoossa.

Putiikissa panostetaan palveluun ja siihen, että asiakkaiden on kiva asioida liikkeessä.

Pienen putiikin erikoisuutena on viikoittain vaihtuvat aukioloajat ja asiakkaille tarjottavat privaatit ostosajat.

Kevaisia naistenvaatteita naistenvaateliikkeessä Ruokolahdella
Naistenvaateliikkeen Toimentuvan vaatevalikoimaa myymalassa

Tule ostoksille omalla ajallasi

Privaattiaika mahdollistaa ostosten teon putiikissa ilta-aikaan tai viikonloppuisin normaalien aukioloaikojen ulkopuolella.

Oma ostosaika toimii mainiosti erikokoisille ryhmille kuten esimerkiksi ystävä- tai työporukalle, harrastusryhmälle ja yhdistykselle.

Putiikin yrittäjä Minna Nousiainen palvelee koko shoppailuajan ja auttaa löytämään sopivia vaatteita ja kokoja. Varattava privaattiaika on 1-3 h riippuen ryhmän koosta.

Putiikin valikoimasta löytyy vaihtelevasti kausittain mm. seuraavien vaatemerkkien ihanuuksia:

Himalaya
Zeze
PontNeuf
Blusbar
Laurie
Micha
Masai
Mephisto
Pomar
Aino design

Riiminka
Niccolei
Karkelo sukat
Salon lakit

Himalaya
Zeze
PontNeuf
Blusbar
Laurie
Micha
Masai
Mephisto

Pomar
Aino design
Riiminka
Niccolei
Karkelo sukat
Salon lakit

Ajankohtaista Facebookissa

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
julkaistu 01.09.26
Toimentupa

Aivan huimaa sävyjen sykettä😍👌

Tänään jälleen useampi ensikertalainen kurkkasi putiikkiin ja ihastui🤗😍

Samaan päivään myös asiakkaan ilakointia; ihanaa, kun kylän keskellä löytyy " aarreaitta"
🤗🥰

Keskiviikkona putikoidaan klo 10-17
Myös Punkaharju-keikkailua klo 12-15

Tervetuloa 😊🛒

Toimentupa

Ruokolahti

Pst. Kotimaiset olkaimet ja joustovyöt täydentyivät juuri samoin Karkelo-sukat👍
... Lue lisääNäytä vähemmän

julkaistu 31.08.26
Toimentupa

Kesäaikaan erilaiset toripiipahdukset ovat olleet tirehtöörille aina mieluisia 😍

Elokuun viimonen päivä on startissa ja monta toripiipahdusta kesäkaudella nytkin takana👌

Tässä muutama kuva viimosimmasta keikasta:
Huikea kesätorikausi päättyi viime la myös Lohilahdella👍

Tunnelmaa Tuvan täydeltä ja vallan upeat puitteet siellä kaikkinensa ,
KIITOS viellä tätäkin kautta
" tupakojulla" tavatuille ja järjestäjille 🤗☀️

Ootte kaikki tervetulleita piipahtamaan putiikilla seuraavaa torikautta ootellessa tai jos ken etempänä, niin toimitellaanhan me myös postitse ihanuuksia 🎁

Alkava viikko on jälleen puuhapitoinen ja putikoimme :
Ma-Pe klo 10-17
La klo 10-14
Lisäajat sopien 👍

Yksi keikkakin sovittu keskiviikolle Punkaharjulle klo 12-15 Kruunupuistoon
( siellä LiiviNiinakin mukana)

Tuvalla luonnonkuidut ihastuttavat myös syyskaudella ja sopivatkinhan ne
mm.farkkujen pariksi hyvinkin 👌

Näitä ideoita koitellaan koota teille kuviksikin tään viikon aikana 🤩

Ma tupahukissa Mia ja Elina
Ti Elina ja Minna

Tervetuloa Tuvalle😊🍂

Pst. Tulossa kahden viikon päästä
www.facebook.com/share/1DN2t9jz2d/
... Lue lisääNäytä vähemmän

julkaistu 29.08.26
Toimentupa

Pitkästä aikaa "lempparisetit" 😍

Hyvää viikonloppua 🍂☀️

Toimentupa.fi

Ruokolahti
... Lue lisääNäytä vähemmän

julkaistu 28.08.26
Toimentupa

Se ois pyörinähyörinä - päivä jälleen pulkassa
👏👍☀️

Aatokset jo lauantaissa;
Mitähän sitä kaivattais Lohilahden aamutorin keikkakuormassa...jos mitä tuotetoiveita kyytiin mielessä, niin eikun meille viestiä👍👍

Minna koukkaa siis la-aamusta Lohilahden torilla ja Mia availee aamu10 putiikin ovia👌

Tapaamisiin lauantaina 😊

Pst. Meillä on tullut jälleen lisää ryhmävarauksia syyskaudelle ja nyt onkin hyvä aika niiden aikataulutuksille 👌👌 Jos siullakin kiva porukka putiikkivisiitille omalla aikavarauksella mielessä, niin oothan kuulolla 👍👍
... Lue lisääNäytä vähemmän

julkaistu 28.08.26
Toimentupa

Huikean ihana kesä ollut teiän kanssa tään meiän yhteenhiileen puhaltavan tiimin kanssa
🤗❤️👍

Paljon kivoja tempauksia , kohtaamisia ja muistoja kasassa kesäkaudelta -26 😍

Juuri muisteltiin tänään ihanan asiakkaamme kanssa , kuinka hän innostui vinkeistämme kesäshoppailuissaan
...maksettuaan ostokset , hän löysi lisää mieluista ulko-ovelle mennessä ja pyörähtikin samointein uusiksi kassalle...ei tuntunut kertaostokset ees suurilta, kun maksoi kahdessa erässä samalla reissulla 😉😄
( ja sovittiin, että tää saadaan julkaista tässä kesäkauden päättäripäivityksen yhteydessä kesämuisteloissa☀️👍)

Mukavaa menoa on ollut nytkin koko viikko
👏👏

👉PERJANTAINA vuorossa
kesäkauden päätöspäivä putiikilla jätskitarjoilun kera😋
Kolmikko
Elina, Mia ja Minna kaikki tupailemassa
teiän kanssa😊😊😊

Meillä on myös;

👉 rekillinen luonnonkuitutärppejä
puoleen hintaan

👉erä 40,- tuplatärppisettejä

👉peuhuukammarista 2 löytörituotetta
yhden hinnalla

Arvontaa ja Uutuuksia ja vähän jo paljastuksia tulevista syyskauden suunnitelmistakin 👍

Avoinna ollaan :
Ma-Pe klo 10-17
La klo 10-14

👉LA säävarauksella mukana myös
Lohilahden torilla
( tuotetoiveita kyytiin ehtii viellä viestiä)

www.toimentupa.fi

Ruokolahti
... Lue lisääNäytä vähemmän

Lataa lisää

Minna
puodin hengetär

Minna Nousiainen perusti ToimenTuvan toiminimellään vuonna 2007. Vuonna 2019 yrityksen yhtiömuodon vaihtuessa osakeyhtiöksi, vaihtui samalla myös yrityksen nimi ToimenTupa Oy:ksi.

Minnan lyömätön värisilmä näkyy putiikin värikkäässä vaatevalikoimassa. Laadukkaiden tuotteiden, laajan valikoiman sekä aidosti asiakasta palvelevan putiikkiemännän vuoksi asiakkaita ToimenTupaan saapuu pidemmänkin matkan päästä.

Yhteystiedot & aukioloajat

Aukioloajat

Vk 36

Ma – Pe klo 10-17

 La klo 10-14

Lisäksi ke 2.9. Kruunupuipuisto-keikka Punkaharjulla klo 12-15

Lisäajat sopien!

 

 

Osoite

Nällisuontie 3
56100 RUOKOLAHTI

Puhelin

Sähköposti

Lahjakortti

Lahjakortti ToimenTupaan ilahduttaa varmasti saajaa. Myös postitus onnistuu.

Saatavissa putiikista ja K-Market Ruokolahdesta.